LUOKKA1

LUOKKA1

maanantai 27. huhtikuuta 2015

lohikäärmehuivi

 Ysin keväällä saimme itse valita, mitä lähtisimme loppulukukautena tekemään. Innostuimme silkkimaalauksesta ja suurin osa ryhmästä lähti toteuttamaan omaa silkkihuiviaan. Päätin, että haluan tehdä omasta huivistani ison ja näyttävän. Koska tekniikka on kotoisin Aasiasta ja erityisesti Kiinan alueelta, halusin tehdä huivistani kiinalais vaikutteisen, joten päätin maalata huiviini kiinalaisen lohikäärmeen.
Tein aluksi muutaman luonnoksen, joissa suunnittelin, minkä muotoisen ja näköisen haluan huivista tulevan. Leikkasin luonnosten teon jälkeen silkin, ja ompelin reunaan rullapäärmettä saumurilla, jonka jälkeen silitin silkin.

Koska silkkihuivi oli niin iso ettei siihen löytynyt sopivan kokoista kehystä, hain puukäsityöluokasta laudanpalan ja naulasin kaksi kehystä siihen kiinni. Tämän jälkeen kiinnitin silkin kehyksiin nastoilla. 

Ensiksi luonnostelin lohikäärmeen ääriviivat silkkiin haaleasti lyijykynällä, minkä jälkeen piirsin ne kutalla. Käytin mustaa kuttaa lohikäärmeen ääriviivoihin ja läpinäkyvää taustassa oleviin pilviin.
 Sekoitin värit valmiiksi lasipurkkeihin, jotta minun ei tarvitsisi sekoittaa uusia joka tunti. Maalasin ensin lohikäärmeen. Käytin suolaa lohikäärmeen jaloissa suomujen luomiseen. Maalasin taustan viimeisenä. Kun olin lopettanut maalaamisen, silitin silkin, jotta väri kiinnittyisi kunnolla. Silittämisen jälkeen pesin silkin, jotta kutta irtoaisi, minkä jälkeen silitin huivin vielä kerran niin, että silkki kuivui.

Elli 9A

torstai 16. huhtikuuta 2015

A Hoody Summary

    This is my hoody, I have worked on it for two months. 

       Making the hoody was hard, and also easy. The hardest thing to do was to connect the sleeves, and the hood on to the hoody. The easiest was connecting easy parts like the front part to the back. The most fun parts were sewing, and cutting. The annoying things were problems with the sewing, annoying pins, and ironing (well, not that much). In the end, the finished product was good! I learned how to use a serger, and how to use patterns. If I had a chance to do more, or improve, I would put a zipper, and maybe some patterns.

I. 6B






                           






Creating our hoodies



During the past two months we have both made made our own amazing hoodie. There were some things that were really hard and some that were quite easy. The easiest part was making the basics of a hoodie and the hardest part was attaching the rib-knits to the hoodie, especially the one on the neck. We both think our hoodies ended up nice, maybe even better than we expected. We both decided not to make a hood and we think that was a good choice because they look really nice without a hood.

-- Elsa and Gwen 6B

maanantai 19. tammikuuta 2015

Neulehemmot


4. luokan tekstiilityössä harjoitelimme neulomista. Nämä viimesyksyiset neulehemmot ovat neuloneet mm.Chrystal, Lumi, Elisa ja Lenni.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Hupparit


Teimme tänä vuonna 6:dennen luokan työnä hupparit. Aloitin työn tekemisen saumuri- harjoituksella. Kun tuon vaiheen olin ohittanut, aloitin tekemään kaavoja paperille kynän ja viivaimen avulla. Kun hupparin osien kaavat olivat valmiit, piirsin osat valitsemalleni kankaalle. Kankaani on tummansininen. Hupparin kaavat olivat etu- ja takapuolelle, hihoille ja hupulle. Kun olin leikannut kaikki kappaleet, aloitin etu- ja takapuolien ompelemista yhteen olilta. Se onnistui minulla hyvin. Kun olin ommellut ne, aloitin ompelemaan hihoja. Siinä oli hieman haastetta, mutta sain hihat sellaisiksi miksi ne halusinkin. Nämä kaikki on ommeltu toisiinsa kiinni saumurilla. Hihojen jälkeen aloitin hupun ompelemisen keskitakasaumasta. Kun kokonaisuutena kaikki hupparin palat olivat ommeltu, printtasin DANCE tekstin hupparini alareunaan. Siinä teksti piti leikata paperista irti, asettaa haluamalleen paikalle ja silitysraudalla silittää siitä päältä. Näin printti tarttui huppariini. Kun olin saanut printin huppariini, aloitin reunojen huolittelun. En valinnut resoria, joten käänsin hihoista 3cm ja alahelmasta n. 5cm. Tämän jälkeen ompelin ne kaksoisneulalla ja niistä tuli hyvin siistit. Olen todella tyytyväinen työhöni ja työtä oli kiva tehdä. Joskus työn tekeminen vaati paljon kärsivällisyyttä, mutta nyt työni on todella hyvä.

Linda 6A

Mandalahuivi




















Tein silkihuivin Mandalan teknikalla. Ohjeet löysin E. Möller Shibori-kirjasta. Työn rakenne on tehty tähti-teknikalla How to tie dye a star or mandala.
Olin valinnut tämän värjäyksen, koska se oli sopiva omaan mielialaan ja muistutti minua psykedeelisistä kuviosta, josta olen kiinnostunut. 
Työssäni olen aika hyvin onnistunut yhdistämään vastakkaiset värit (punaisen ja sinisen).Sekoituksesta tuli kaunis violetti.

Jos tekisin työn toiseen kertaan, tekisin kirkaan punaisen värin huivin keskellä vaaleammaksi ja työn teemaan sopivammaksi.

Evita 9A

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Lapaset alikeompelukuviolla Mittens with reverse applique pattern

Neljäsluokkalaisten kanssa tehtailimme syksyllä tumppuja. Materiaaliksi valitsimme fleecen ja kuviot totutettiin alikeompelu -tekniikalla sekä applikoiden. Inspiraatiota kuvioiden suunnitteluun haimme Aasian kuviomaailmasta. Kuvista voi huomata, että ne ovat yksinkertaistuneet juuri oikealla tavalla.
The 4th graders made mittens last autumn. We chose fleece for the material and the decoration is made using reverse applique technique. Inspiration for the decorations is found from Asian patterns.






Suunnitelmien valmistuttua, jäljensimme kaavat ja leikkasimme kankaat. Tämän jälkeen alkoi kuvioden työstäminen. First we traced the patterns and then cut the fabric. After this the making of the reverse applique started.


Kuvion ääriviivat jäljennettiin irtirevittävälle tukikankaalle ja 
ommeltiin eriväristen kangaskerroksien kanssa yhteen. 
The outlines of the pattern was traced on the interfacing and then sewed along the lines. All the different colored fabric layers were together also.

 


Oikealta puolelta leikattiin kangaskerroksia pois kuvion mukaan.
The fabric layers were cut out from the right side according to the pattern.

Ja lopuksi leikattiin koko kuvio pois sen reunoja pitkin. 
Then the hole pattern was cut out following the edges of the pattern.


Kuvio aseteltiin lapasen selkäpuolelle ja ommeltiin tiheällä siksak -ompeleella kiinni.
The pattern was set on the hand piece and sewn around using tight zig zag -stitch.


Kuvion jälkeen päästiin itse lapasen ompeluun. Ensin ommeltiin yhteen lapsen alempi ja ylempi kämmenosa ja lopuksi yhdistettiin kämmenosa selkäosaan.
First the paw pieces were sewn together and paw was connected with the hand piece.


Lapaseen päätettin laittaa myös vuori, jonka valmistus tapahtui samoin kun päällisenkin. 
We decided to make a lining to the mitten and making of that was similar to the cover.


Lopuksi ommeltiin rannekeosa kiinni vuoritettuun lapaseen. Rannekkeen reuna käännettiin nurjalle puolelle ja ommeltiin  vuoropistoin kiinni saumaan.

Finally the wrist piece was sewn together with the edge of the mitten. The edge of the wrist piece was folded in and sewn by hand close to the seam.







         The project was making mittens. First we were designing the tsuba. 
It was fun. The hard part was when we were making the lining.  The easy part was the hand sewing. The last step was hand sewing. We are happy with our mittens.

Lumi & Ella 4B

perjantai 21. marraskuuta 2014

Lammas

Aloitin pitkähkön säkkituoli työn noin vuosi sitten. Päätin tehdä jonkun säkkituolin ja päädyin valitsemaan aiheeksi lampaan. Aloitin suunnittelemalla minkä näköisen työn haluan tehdä. Jatkoin tekemällä virtahepo säkkituolin kaavat, joita muokkailin saadakseni säkkituolin näyttämään enemmän lampaalta. Mm. pään kaavat tein kokonaan uusiksi. Muut kaavat otin Suuresta Käsityölehdestä 1/2007.




Tämän jälkeen menimme käymään Eurokankaassa, josta valitsin itselleni kankaat, joita olivat: valkoinen fleece ja muovitettu valkoinen frotee. Tämän jälkeen leikkasin kangaspalat kaavojen mukaan. Valkoista fleeceä käytin kaikkialle muuten, paitsi pohjaan, jossa käytin muovitettua valkoista froteeta, jotta säkkituoli pysyisi paremmin paikallaan. Tämän jälkeen aloin ompelemaan. Aluksi ompelin selkäkappaleet ja vatsakappaleen yhteen. Sitten ompelin loput. Tein korvat, joissa käytin koululta saatua vaaleanpunaista kangasta ja valkoista fleeceä. Käytin vaaleanpunaista kangasta myös lampaan nenässä. Kiinnitin lampaan pään vartaloon ja ompelin lampaalle kiinni olevat silmät ristipisto tekniikalla. Tein vielä ruskeasta kankaasta sorkat, jonka jälkeen täytin lampaan styroksi palleroilla. Sitten vielä ompelin täyttöaukon kiinni. Viikko työni valmistumisen jälkeen jouduin silti ompelempaan muutaman reiän kiinni, sillä työlleni oli käynyt tapaturma. Tämän jälkeen työ oli valmis vietäväksi vihdoin kotiin. 

Anniina 9A

perjantai 7. marraskuuta 2014

Helsinki Dresses



The exhibition presents the most beautiful buildings of Helsinki - transformed into impressive and colourful dresses. Every outfit in the collection tells its own playful story of a building, from a dressmaker’s perspective.  Anne Mustarastas is a designer and stage costume maker from Helsinki, who has made her career in the wardrobes of theatres. Helsinki Dresses is her first solo exhibition and the culmination of a long time dream.  (http://laituri.hel.fi/nayttelyt/4 31.10.2014)
Link to the interview of  the designer Anne Mustarastaan haastattelu.

We visited this wonderful exhibition with 7th grade students, only 1 week before it was closed. 





 


I really like this dress cause it was very pretty and it reminded me of a black swan:) The top of it is very nice when it has the silver on the edges. Very creative!
-Yasmin



I like this dress particularly, because it was creative and it reminded me of my grandma's house.
-Maria 

perjantai 12. syyskuuta 2014

Silk lanterns - silkkivalaisimet



Yhteisprojekti teknisen työn kanssa aloitettiin alkuvuodesta. Teknisessä työssä oppilaat valmistivat valaisemen puu- ja elekroniikkaosat.
- sahaus, hionta
- reikien poraus
- piirilevy
- juottaminen
- petsaus

Tekstiilityössä tutustuimme aluksi erilaisiin silkkimaalaustekniikoihin ja teimme kokeiluja pieniin kirjontakehyksiin pingoitettuihin silkkipaloihin.
Aihetta tukeaksemme kuvataiteen puolella oppilaat olivat syksyllä harjoitelleet värisekoituksia ja sivellintekniikkaa. Tekstiilityössä olimme harjoitelleet värisekoituksia värjäysjakson aikana.

Suunnittelu aloitettiin aika pian, eikä tällä kertaa suunnittelua rajattu, vaan aihe oli vapaa. Oppilaat tekivät useita erilaisia suunnitelmia ja valitsivat yhden, josta tehtiin maalaus/piirros oikeassa koossa.



Silkkimaalukset pingoitettuna kehykseen
 ja maalaukset työn alla
Valmis maalaus vielä keyhyksessä.
Karkeata merisuolaa on juuri ripoteltu märälle silkille.
Silkkikangas silitetään nurjalta puolelta ja
 pitkiin reunoihin silitetään käänne.
Valmista silkkimaalausta sovitetaan
 valaisinkehikon päälle.
Ylimääräiset palat silkkikankaan
sivusta puretaan pois.